Atena, 2013
s. 421
Alkuteos: Fünf, 2012
Suomentaja: Anne Mäkelä
Onneksi olkoon, löysit kätkön!
Tämä rasia on osa eräänlaista peliä, nykyaikaista satelliittipaikannuseen perustuvaa aarteenmetsästystä. Jos löysit rasian sattumalta, peli on nyt sinun osaltasi ohi. Sulje rasia heti ja laita se takaisin samaan paikkaan, josta sen otitkin. Niin on parasta sinun kannaltasi, usko pois.
(Hitsi, en muista sivua enää.)
---
---
Lehmälaitumelta kallion juurelta löydetään naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit. Nämä koordinaatit johdattavat rikoskomisariot Beatrice Kasparyn ja Florin Wenningerin keskelle metsää, tilanteeseen jossa he eivät oikein tiedä mitä odottaa. Kukaan ei todellakaan osaa odottaa sitä, mitä koordinaateista lopulta löytyy... Pakasterasiassa on tyhjiömuoviin pakattu irtileikattu käsi ja vihjeet seuraavien koordinaattien löytämiseksi. Tästä alkaa jahti, joka tuo esiin lisää pakasterasioihin pakattuja ruumiinosia, ja jossa vihjeet käyvät vain vaikeammiksi ja vaikeammiksi. Murhaaja tuntuu koko ajan olevan askelen etsijöitä edellä, ja johdattelevan näitä haluaaminsa suuntiin. Etsintöjen aikana Beatrice alkaa tuntea omankin olonsa uhatuksi...
Karmivan geokätkömurhaajan etsimisen ohella Beatrice kamppailee raskaan henkilökohtaisen tilanteen kanssa. Takana on kipeä ero, jota entinen mies ei Beatricen yrityksistä huolimatta todellakaan tee helpoksi. Tilanteen keskellä ovat myös Beatricen kaksi lasta, ja nainen joutuu vakavasti miettimään myös onnistuuko työn ja perhe-elämän tasapainottaminen niin hyvin kuin hän on uskonut.
---
Tunteeni tämän kirjan suhteen ovat hieman ristiriitaiset... Toisaalta kirjassa oli monia elementtejä, jotka yleensä itseäni ärsyttävät. Toisaalta juoni oli kuitenkin kiinnostava ja hyvin rakennettu. Voisin kuitenkin aloittaa kirjan puimisen sen (mielestäni) negatiivisista puolista. Mielestäni päähenkilö Beatrice oli jokseenkin ärsyttävä, vaikka en oikein osaa nimetä mitään yksittäisiä piirteitä jotka naisessa ärsyttivät. Olen huomannut että minulla on usein tämä ongelma dekkareiden kanssa... Muuten pidän dekkareista, mutta kovin harvoissa niistä tuntuu olevan mielestäni kivoja päähenkilöitä :D
Eniten Beatricessa ehkä ärsytti hänen menneisyytensä jalustalle nostaminen. Salamyhkäisyydessä ei kirjoissa ole mielestäni mitään pahaa, mutta sen voi toteuttaa oikein tai väärin. Ja mielestäni se oli tässä kirjassa toteutettu väärin. Jotkut kirjailijat sortuvat siihen, että pyrkiessään saamaan lukijoiden uteliaisuuden heräämään, he vihjailevat liian monta kertaa jonkin tietyn mysteerin suuntaan. Tätä kirjassa tehtiin paljon Beatricen menneisyydestä puhuttaessa, ja itseäni se alkoi aika nopeasti ärsyttää... Niin että kun mysteeri lopulta selvisi, itseäni ärsytti niin paljon, etten oikeastaan enää edes välittänyt saada tietää. Olen muistaakseni valittanut tästä jonkun toisenkin kirjan kohdalla, joten tarkkasilmäiset ovatkin jo saattaneet huomata tämän "asenneongelmani"... :D
Kirjan alkuosasa tarina eteni hyvin hitaasti, ja minun makuuni keskityttiin vähän liikaa Beatricen yksityiselämään. Itse pidän sellaisista dekkareista, jotka keskittyvät enemmän itse rikokseen ja sen ratkaisuun. Tietysti tämä on ehkä realistisempaa, koska eihän etsivien elämä ikinä pyöri pelkästään rikosten ympärillä, mutta minua ei yhtään haittaa, jos työpäivien ulkopuolisen ajan yli hypätään :D Kirjan lukeminen olikin alkupuolella mielestäni aika tylsää, koska juurikaan mitään ei tapahtunut. En oikeastaan muista kirjan alkuosasta juurikaan muuta kuin sen, että Beatrice joi silmiinpistävän paljon viiniä.
Myös suomentajan ratkaisut tuntuivat joissain kohdissa omasta mielestäni hieman omituisilta. En itsekään mikään kielioppivelho ole, mutta parissa kohdassa oli niin outoja ratkaisuja, että ne pistivät silmääni. Parhaiten mieleen jäi lause "he istuivat tuossa, johon te nyt valaisette". En tiedä johtuuko se vain omasta korvastani, mutta "johon"-sana särähti mielestäni pahasti. Muistan kerran tai kaksi aikaisemminkin bonganneeni tekstistä vastaavanlaisia mielestäni outoja sanavalintoja, mutta en ikävä kyllä enää niitä kirjaa selatessani onnistunut löytämään.
Sitten sellainen asia, jota en oikein osaa sijoittaa hyvien enkä huonojen asioiden puolelle, vaan se kelluu siinä välissä. Vaikka kirjan juoni olikin äärettömän kiinnostava, en voinut pitää sitä erityisen yllättävänä. Takakannessa kyllä luvattiin kirjan "yllättävän jokaisella käänteellään", mutta itse en kirjaa lukiessa muista yllättyneeni kertaakaan kovin paljoa. Tuntui, kuin olisin ollut koko ajan askeleen tapahtumien edellä. Ja mainittakoon, että tätä tapahtuu itselleni todella harvoin! Tykkään kyllä yrittää yhdistellä palasia ja arvella mitä mahtaa tapahtua, mutta yleensä arvailuni menevät aivan metsään. Ja sitten ratkaisun paljastuessa mietin, että no olisihan tämä nyt pitänyt tuosta ja tuosta asiasta tajuta. :D Tämän kirjan kohdalla osasin kuitenkin helposti yhdistellä pisteet oikein, eivätkä käänteet siksi onnistuneet yllättämään. Loppuratkaisuun päästessä mielessäni oli vain muutama asia, joihin kaipasin selvennystä, mutta suurimmaksi osaksi olin ostannut jo päätellä asiat itse. Dekkareita lukiessa pidän siitä, että en osaa yhdistellä palasia oikein, vaan loppuratkaisu pääsee yllättämään. Toisaalta tavallaan sekin oli ihan mukavaa, että vihjeet pistetään lukijan nähtäville, ja niistä voi päätellä kuvion itse. Siksi en oikein osaakaan sijoittaa tätä hyviin enkä huonoihin puoliin.
Ja sitten hyviin puoliin, joita tietysti niitäkin kirjasta löytyy. Vaikka tarina alussa etenikin hyvin hitaasti, paransi se vauhtiaan huomattavasti loppua kohden. Jossakin puolivälin jälkeen itseänikin alkoi enemmän kiinnostaa, ja lukutahti vähintäänkin tuplaantui sen myötä. Etenkin loppuosa oli hyvin jännittävä, kuten dekkareissa on yleensä tapana, eikä siinä vaiheessa tehnyt mieli lopettaa lukemista ennen viimeistä sivua.
Juoni oli hyvin taitavasti rakennettu ja kiinnostava, vaikka yllätysmomenttia sillä ei kauheasti ollutkaan. Pidän dekkareista, joissa ei ole vain jotain perus murhaa selvitettävänä, koska niitä on tämän tyylilajin ystävänä tullut luettua niin paljon. Siksi näin monimutkainen ja ajatuksella luotu juoni kohotti silmissäni kirjan arvosanaa paljon. Nautinkin kirjan lukemisesta pääasiassa siksi, että selvitettävä rikos oli todella kiinnstava ja ainutlaatuinen. Langat saatiin myös lopussa sidottua hyvin yhteen, eikä mieleeni jäänyt kysymysmerkkejä minkään yksityiskohdan syhteen. Geokätköilyn käyttäminen osana dekkarin juonta oli mielestäni todella hyvä idea, ja kirja oli sekä opettavainen että kiinnostusta herättävä tämän asian osalta.
Vasta seuraavana päivänä kirjan lukemisesta tajusin, miten nerokas kirjan nimi oikeastaan olikaan, kahdellakin tavalla... Kirjaa lukiessa se ei jostain syystä itselleni valjennut, vaan vasta kun kirjoitin kirjan nimen luettujen kirjojen listaani. Jossain vaiheessa lukemista kyllä mietin, mistä kirja on hieman oudon nimensä saanut, mutta sitten unohdin koko asian. Tästäkin siis ehdottomasti plussaa, koska oivalluksen hetki oli itselleni jotenkin niin herkullinen!
Oma lempihenkilöni kirjassa oli aika pienessä roolissa ollut Stefan. Jotenkin hyvin sympaattinen ja helposti samaistuttava hahmo, ja mielestäni se oli jotenkin söpöä, miten helposti Stefan tuntui kaikesta innostuvan. Stefan vaikutti sellaiselta tyypiltä, josta varmasti pitäisin oikeassakin elämässä :)
---
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Itävalta
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti