Tammi, 2012
s. 221
"Meidän pitää itse luoda ja löytää tälle kaikelle merkitys. Miettikää nyt. Jos me oltaisiin vielä tavallisessa maailmassa, me pohdittaisiin ihan samaa asiaa. Eli miksi me ollaan olemassa, miksi me ollaan täällä maapallolla, onko universumissa muita? Ei kukaan voi tarjota meille ulkoapäin vastauksia. Ei ole olemassa mitään lopullista totuutta."
s. 157
---
Tulevaisuudessa peruskoulun luokkajako ei enää perustu siihen, että luokilla olisi keskenään samanikäisiä oppilaita. Sen sijaan jaoittelu perustuu oppilaiden persooniin ja erityisosaamisiin, ja jako pyritään tekemään jo päiväkodissa. On Numeerikkoja, Retoorikkoja, Dramaatikkoja, Atleetikkoja, Aktivisteja... Ja on Potentiaaleja, eräänlaisia siirtymävaiheen oppilaita, joiden omaa erityisosaamista ei vielä ole löydetty.
Emmi on totaalisen kyllästynyt Potentiaali vielä 15-vuotiaanakin. Se on sama kuin ei olisi mitään tai kukaan, hädin tuskin edes olemassa. Friikki, jonka muut oppilaat kiertävät kaukaa, aivan kuin sairastaisi jotain tarttuvaa tautia. Ei Emmiä koulussa kiusata, vaan yksinkertaisesti hänen olemassaoloaan ei tunnuta edes muistavan, ja se on Emmin mielestä melkein pahempaa. Vanhemmatkaan eivät ymmärrä tai jaksa enää kannustaa, vaan keskittyvät mieluummin lupaavammiksi osoittautuneisiin sisaruksiin. Emmi haluaakin epätoivoisesti tulla huomatuksi, muistetuksi ja kaivatuksi. Niinpä hän päättää kadota, ihan päiväksi tai pariksi vain, jotta hänet vihdoinkin huomattaisiin. Emmi piiloutuukin ulkomailla lomailevien naapureidensa leikkimökkiin, mistä häntä ei ainakaan löydetä ennen kun hän haluaa itse palata takaisin.
Kaikki ei kuitenkaan mene aivan niin kuin Emmi oli suunnitellut. Kun hän palaa kotiin karkuretkeltään, kukaan ei olekaan huolesta sairaana odottamassa häntä. Itse asiassa kukaan ei ole edes kotona. Silti auto on pihassa, ja perheenjäsenten kengät paikoillaan eteisessä. Eikä Emmin puhelin jostain syystä toimi, vaan pitää vain omituista surinaa. Hiljalleen Emmi tajuaa, että koko hänen perheensä on vain... kadonnut. Itse asiassa koko kaupunki on täysin autioitunut yhden ainoan yön aikana. Painajaismainen yksinäisyys muuttuu nopeasti sietämättömäksi, ja Emmiä hirvittää ajatus siitä mitä hänen huomaamattaan on voinut tapahtua. Onko kaikki ihmiset kenties evakuoitu jonkinlaisen tappavan viruksen tai ydinlaskeuman tieltä, ja miksi hänet on jätetty jälkeen? Ja kuka hänelle lähettelee omituisia satuviittauksia, jotka aina katoavat ennen kuin kukaan muu ehtii nähdä niitä?
---
Luen nuortenkirjoja nykyään aika harvoin. Kirjastomme nuortenosasto tuntuu jotenkin vähän sekavalta, enkä oikein osaa etsiä sieltä mitään ellei minulla ole jotain tiettyä kirjaa mielessä. Ja voi olla, että valitsen kirjani jotenkin huonosti, sillä usein nuortenkirjat päätyvät pettämään odotukseni. Jotenkin kaikista lainaamistani nuortenkirjoista tuntuu puuttuvan tiettyä syvällisyyttä, jota kirjoissa arvostan. Vaikka tarinan lähtökohdat olisivat miten kiehtovat, niin jotenkin tuntuu, että kaikki kerrotaan aika pintapuolisesti eikä mihinkään oikein pureuduta. Ja jos kirjaan onkin yritetty saada syvällisyyttä, niin se tuntuu jotenkin päälleliimatulta. Tässä suhteessa Jäljellä oli loistavaa vaihtelua, ja onnistui hyvin murtamaan osan tästä ennakkoluuloisuudestani nuortenkirjoja kohtaan! Pienellä muokkauksella olisin voinut sijoittaa tämän kirjan aikuistenosastollekin.
Simukka on mielestäni onnistunut loistavasti kuvaamaan dystopista maailmaa, josta kaikki muut ihmiset ovat hävinneet. Myös Emmin ahdistusta ja epätoivoa on kuvattu uskottavasti. Hieman tosin harmitti se, että luin jonkin aikaa sitten blogikirjoituksen Toisaalla-kirjasta, tämän kirjan jatko-osasta. Postauksessa ei ollut minkäänlaista spoilarivaroitusta, joten pahaa-aavistamattomana luin kirjoituksen ja sain siten tahtomattani tietää, mitä jatko-osassa tapahtuu... Tuntui, että olisin saanut kirjasta enemmän irti, jos en olisi jo valmiiksi tiennyt, minne muut ihmiset olivat kadonneet. Jos siis aiotte tämän kirjan lukea, niin neuvon välttelemään jatko-osasta kertovia postauksia :D
Lukiessa tuli paikoittain mietittyä sitäkin, miten itse tuollaisessa tilanteessa reagoisin, ja miten hirveä tuollainen autio maailma oikeasti olisi. Samaistuin Atroon, joka myöhemmin kirjassa sanoi, ettei aluksi edes huomannut mitään tapahtuneen, koska oli niin vähän tekemisissä muiden ihmisten kanssa :D Koska itsekin asun yksin, saattaisi minulta viedä hetken ennen kuin tajuaisin muiden hävinneen. Luultavasti huomaisin tapahtuneen ensimmäiseksi siitä, että netti ei toimisi...
Erityisesti kirjassa kuvailtu uusi, erityisosaamisiin perustuva koulutusjärjestelmä oli hyvin kiinnostava. Olisinkin mielelläni lukenut tästä koulutusjärjestelmästä enemmänkin, sillä siitä oli ikävä kyllä kerrottu vain vähän ja aika pinnallisesti. Olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjan, joka olisi perustunut vain koulunkäyntiin tuollaisella luokkajaolla. Sitäkin tuli lukiessa mietittyä, mihin ryhmään olisin itse mahtanut sijoittua. Ehkä olisin halunnut Aktivisteihin, mutta voi olla, että olisin Emmin tavoin jumittunut Potentiaaliksi :D
Kirjan lopussa mukaan tarinaan tuli nuorten perustama Suomenlinnan yhteisö, joka oli myös kiinnostava. Jotenkin kirjan loppuosasta ja juuri tästä nuorten yhteisön kuvailemisesta tuli mieleen Kärpästen herra... Joskin Simukan luomalla yhteisöllä menee paljon paremmin kuin Kärpsten herrassa autiosaarelle joutuneilla englantilaispojilla :D Mutta kertokaa ihmeessä, olenko ainoa, jolle tämä mielleyhtymä tuli!
Lempihahmostani en oikein osaa sanoa... Emmi oli ihan mukava hahmo, mutta paikoittain myös aika ärsyttävä. Etenkin se ärsytti, miten Emmi kirjan alussa surkutteli elämänsä kurjuutta ja sitä, ettei kukaan ymmärrä häntä. Myöhemmin ärsyynnyin pariin kertaan hänen vastaanhangoittelevasta asenteestaan. Ehkäpä lempihahmoni oli Emmin ensimmäisenä maailman autioitumisen jälkeen tapaama Onerva. Taisin kokea jonkinasteista samaistumista Onervaan, joka äänekkyydellään ja riehakkuudellaan tuntui piilottelevan sitä miten peloissaan oikeasti oli. Atrosta pidin myös aluksi (ja monen luvun verran luin aluksi hänen nimensä Artona...), mutta myöhemmin käsitykseni hänestä muuttui aika... niljaiseksi. Lopullisen mielipiteen tekeminen Atrosta on vaikeaa, ja sitä oli varmaan haettukin, sillä Emmin tunteet olivat hyvin samanlaiset. En oikein tiedä mihin Atron sanomisiin pitäisi uskoa. Myös pojan motiivi valehteluun aivan kirjan lopussa jäi vaivaamaan mieltäni.
Arvosana: 3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti